Pakinantyyppistä kerrontaa Hyypynkulmalta

Karannut lammas  (TPS  27.-31.7.2015)

Karannut lammas vasemmalla

Sudet olivat tappaneet laiduntavan ponin lähialueella. Uutinen ja irvokas kuva somessa säikäyttivät ja saivat minut kiireesti soittamaan kahden kesälampaani omistajalle, lampuri Riitalle. Apua! Lampaat on saatava äkkiä suojaan susilta omille kotilaitumilleen. Seuraavana päivänä illansuussa Riitta saapuikin ystävänsä Ilpon kanssa hakemaan lampaita. Miesvoimaakin oli siis mukana, kun aloitimme lampaiden kiinniottamisen aitauksesta. Molemmat, siis Riitta ja Ilpo, olivat kokeneita lampureita ja homman olisi pitänyt hoitua ilman suurempia ongelmia.  Mutta eipä onnistunutkaan! Lampaat olivat tulleet kesälomansa aikana entistä aremmiksi ja säntäilivät pakoon ympäri aitausta, kun niitä lähestyttiin. Lopulta toinen saatiin kiinni ja toinen, nuorempi ja vikkelämpi, ryntäili vauhkona ympäri aitausta ja viimein hyppäsi vauhdilla yli aidan. Sinne meni! Musta takapuoli vain vilahti, kun se katosi kaurapellon laitaa kohti metsänreunaa.

Syntyi kauhea hätä ja hässäkkä. Mitä nyt tehdään? Pahimpien tunteenpurkauksien jälkeen paikalle tuli sattumalta myös ystäväpariskuntamme Raija ja Taisto, jotka molemmat lähtivät yhdessä Ilpon ja Riitan kanssa lampaiden perään, kukin vähän eri reittejä. Eikä lammasta tietenkään löytynyt, ei näkynyt eikä kuulunut. Vakavien tuumailujen jälkeen tulimme sitten lopulta siihen tulokseen, että aitaukseen jäänyt lammas sai vielä jäädä yksikseen sinne odottamaan kaverinsa paluuta, mikäli se sattuisi tulemaan omia jälkiään takaisin. Laiton myös facebook-sivulleni tiedotteen Hyypynkulman väelle: ”toinen kesälampaamme karkasi aitauksesta tänään päivällä ja pakeni Hyypyntien suuntaisesti pellon yli metsään. Haettu on, mutta tuloksetta. Nyt odotamme aamuun ja katsomme, tuleeko se takaisin yön aikana. Lammas on musta ja arka. Jos havaintoja, ilmoitelkaa, kiitos!”

Seuraavana aamuna klo 8.55 soi mieheni Hannun puhelin. Itse olin toisessa huoneessa tietokoneen äärellä ja havahduin, kun Hannu hämmästyneenä korotti ääntään: ”PASSI…, mikä ihmeen passi!” Sitten hän toi hätäisesti puhelimen käteeni  ja kertoi, että langalla on joku nopeasti ja virallisesti puhuva nainen, eikä hän ymmärtänyt asiasta mitään. Sen verran asia oli kuitenkin tarkentunut, että kyse oli pässistä eikä passista. Soittaja oli näet ilmoittanut, että nyt se pässi on löytynyt.  Naisääni ilmoitti sitten nimekseen Elina ja jatkoi nopeasti puhetta kertoen, että jonkin tien numero se ja se reunassa oli nähty musta lammas kulkemassa nokka kohti Säkylää… ja ettei vaan menisi isolle tielle ja aiheuttaisi vaaraa liikenteelle!  Mikä tie, mikä kohta, kuka soittaa….? Joo, menen katsomaan, jossakin Virtaan ja Korven tien risteyksen tienoilla….. Äkkiä vaatteet päälle, talutusköysi, kuivaa leipää ja jyviä vatiin ja sitten autoon!

Niin minä sitten ajelin Hyypystä Korventietä kohti Säkylää Virttaan tielle ja sitä edestakaisin aina Pyhäjoen risteykseen asti. Sen verran ajatuskin oli jo kirkastunut, että päättelin soittajan olleen naapurin naapurissa asuva rouva poliisi Irina, joka omalla virkakielellään oli joutuisasti kertonut puhelimessa lammashavainnosta. Etunimen olin kuullut väärin, enkä tien numeroistakaan pystynyt päättelemään juuri mitään. Suunta kaiketi oli oikea. Lampaasta ei näkynyt vilaustakaan.

Tällä ensimmäisellä harhareissullani Korvenkylän ja Pyhäjoen kylän välimaastoon poikkesin myös pariin taloon ilmoittamaan karanneesta lampaasta. Saamani neuvon mukaan soitin myös hätäkeskukseen ja ilmoitin, että täällä on lammas karkuteillä. Taloissa poiketessani jätin myös puhelinnumeroni siltä varalta, että lammas näyttäytyisi.

Tämän jälkeen palasin kotiin, jossa alkoi vilkas viestien vaihto kännyköillä ja facebookissa. Havaintokohtakin tarkentui, kun soitin Irinalle (ei Elinalle) pyytääkseni lisätietoja. Lammas olikin nähty Korventiellä lähellä Kassarin tienhaaraa. Iltapäivällä selvisi myös, että lampuri Riitta oli tilannut  koulutetut lammaskoirat jäljittämään karannutta. Koirat emäntineen saapuivat Liedosta myöhemmin iltapäivällä ja lähdimme pikaisesti karttojen tutkimisen jälkeen kahdella autolla havaintopaikalle. Lammasta ei näkynyt, vaikka koirat jotain tien reunassa haistoivatkin. Ajoimme sitten autoilla peräkanaa tarkkailukierroksen Kassarintietä Virttaantielle ja sieltä takaisen lähtöpaikkaan Korven risteyksen kautta. Ei havaintoja. Ennen kotiin paluutani poikkesin jututtamassa myös kahta  Korventaustantien alkupäässä asuvaa ja sattumalta paikalla ollutta kesäasukasta, joille jätin yhteystietoni. Samalla ilokseni sain huomata, että toisella kesäasukkaalla oli hoidossaan neljä ruskeaa kesäkanaa. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus! Lammaskoirat emäntineen jatkoivat etsintää.

Myöhemmin illalla lammaskoirien omistaja lampuri Kaisa soitti ja ilmoitti, että koirat eivät pysty jatkamaan, koska jäljet ovat jo vanhoja ja lisäksi alueella on nähty 2-3:n lampaan ryhmä, jonka jäljet ilmeisesti myös hämäämät koiria. Mitä? Lisää karkuteillä olevia lampaita! Nythän tämä asia vasta mutkistuukin… Lampuri Kaisalla oli kuitenkin ehdotus: he palaavat koirien kanssa lähtöpaikkaan eli pihallemme, josta lammas karkasi ja jäljittävät näin pakomatkan alkuosan. Niin tehtiin ja jäin kotiin toiveikkaana odottamaan tuloksia.

Facebookista löytyi asiaa koskevia  hyväntahtoisia toivotuksia ja ohjeita. Parhaimmasta päästä lienee ollut siskoni Teijan miehen Jussin kommentti: ”Mahtoiko lähteä mustikkametsälle…toivottavasti löytyy. Varuskunnasta apuvoimia etsintään.” Samana päivänä aikaisemmin olin lisäksi tavannut torilla hyvät naapurini  Kertun ja Markun, jotka vitsailivat, että ”en kai minä vain luule, että he ovat pistäneet kadonnen lampaan pataansa”. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että kummassakin oli, merkillistä kyllä, mukana oikea  aavistus todella tapahtuneesta…  Melkoisia noitia, sanoisin….

Illalla noin varttia vaille 10 väsyneet koirat emäntineen palasivat pihallemme ja kertoivat, että koirat olivat jäljittäneet lampaan reitin pellon yli metsän ja metsätien kautta naapureitteni Kertun ja Markun pihalle. Etsinnät piti kuitenkin keskeyttää, koska etsijät olivat uupuneita ja yö tulossa.

Kotona ennen nukkumaan menoa tietysti pohdiskelimme mieheni Hannun kanssa päivän tapahtumia. Mieleeni  jäi erityisesti  yksi Hannun kommentti: vasta nyt hän ymmärtää Raamatun tekstin hyvästä paimenesta, joka jättää muun lauman ja lähtee etsimään yhtä kadonnutta lammastaan. Juuri näin Riitta teki, lähti etsimään itse ja lähetti apujoukkojakin etsimään yhtä kadonnutta lammastaan kaikkinaista vaivaa ja kuluja säästämättä.

Liekkö viesti sitten yön aikana tavoittanut jotakin korkeammalla tasolla olevaa, kun seuraavana aamuna vähän vaille 10 puhelin soi ja Irina ilmoitti, että ratsastajat olivat löytäneet mustan lampaan kaukaa metsätieltä. Paikan sijainnin ymmärtäminen tuotti minulle jälleen melkoisia ongelmia, mutta lopulta pääsin ”jyvälle”: Hompsantieltä oikean puoleista väylää metsän läpi ohi varuskunnan varoituskilpien Taistontielle! Ei muuta kuin vaatteet päälle ja varusteet mukaan! No enhän minä taaskaan heti osannut oikeaan kohtaan, mutta onneksi lampaan löytäneet ratsastajat tulivat tiellä vastaan ja lähtivät edeltä näyttämään minulle reitin lampaan luo. Ja siellä se oli: surkean näköinen musta lammas seisomassa metsässä ilmeisen uupuneena, liikkumatta ja märkänä.

Ratsastajat kävivät vielä ystävällisesti kysymässä, että tarvitsenko apua, jonka jälkeen he katosivat metsään. Ja minä jäin kahden säikyn lampaan kanssa. Vettäkin alkoi sataa. Onneksi lammas oli pysähtynyt jonkinlaisen latorakennelman viereen, joten pääsin ainakin suojaan sateelta. Mutta lammas ei antanut lähestyä itseään eikä tullut syömään tarjoamaani jyväateriaa. Aina, kun liikahdin lähemmäs, lammas vetäytyi säikkyen kauemmas, ja pelkäsinkin sen taas karkaavan omille teilleen. Mikä nyt neuvoksi? Ei muuta kuin kännykkä esiin ja soittamaan lampuri Riitalle. No, sain kyllä hyviä neuvoja, mutta mikään ei tuntunut onnistuvan. Lopulta oivalsin, että minunhan pitää saada ylleni kuivat vaatteet ja lämmintä juotavaa: tässähän voi mennä vaikka koko päivä! Siksi soitin miehelleni  Hannulle ja pyysin häntä tuomaan minulle kuivat vaatteet, voileipiä ja kahvia termarissa. Aina välillä kävin maanittelemassa lammasta. Sadekin tuntui laantuvan. Lisäksi Riitta ilmoitti, että hän on ystävänsä Ilpon kanssa tulossa hakemaan lammasta ja he ovat nyt Eurassa. Mikä helpotus! Hannukin toi sopivasti tilaamani lähetyksen.  Erinomainen vehje muuten tuo kännykkä! Ilman sitä mikään ei olisi onnistunut.

Latorakennelman vieressä hieman kauempana oli katos, jonka suojassa pääsin lopulta jo vähän rentoutumaankin. Samalla pidin lammasta koko ajan silmällä, juttelin sille niitä näitä, join kahvia ja söin voileipiä. ”Maistuis varmaan sullekin” ja siihen tyyliin. Ja kas kummaa, lammas liikahtikin ja siirtyi varovasti jyvävadin viereen ja alkoi syödä. Aikaa oli kulunut saapumisestani liki kaksi tuntia. Lammas jatkoi varoen syömistään, kun hiljalleen ja pysähdellen lähenin sitä askel askeleelta. Olin jo parin askeleen päässä, kun se vihdoin säikkyi ja vetäytyi taaksepäin, ja kuinka ollakaan, pujahti sisään ladon avoimesta ovesta ja jäi sinne! Voi mikä helpotus! Äkkiä ovi kiinni ja kivi oven taa! Varmuuden vuoksi jäin vielä pitkäksi aikaa nojailemaan ladon ovea vasten.

Sitten kaikki tapahtuikin hyvin nopeasti. Riitta ja Ilpo saapuivat. Ilpo nappasi lampaan kiinni ja talutti sen väkipakolla  ensin kuljetusauton perään ja sitten lavalle. Onnelliset lampurit lähtivätkin sitten pikaisesti ajamaan kohti Lattomerta. Minä palasin kotiin. Matkalla soitin hätäkeskukseen ja ilmoitin, että lammas on löytynyt ja korjattu talteen.

Facebook-sivulleni kirjoitin:  ”Karannut lammas on löytynyt ja omistaja on hakenut sen talteen.Kirjoitan karanneen lampaan tarinan kokonaisuudessa vähän myöhemmin, kun ehdin kunnolla kotiutumaan. Tulin juuri kiinniottoreissulta ja hoksasin, että kanatkin oli vielä aamulta ruokkimatta. Nyt on kyllä niin helpottunut ja seesteinen olo, että voisi kuvitella jotain isompaakin tapahtuneeksi. Ehkäpä onkin…. Lämmin kiitos kaikille prosessissa mukana olleille Löytäneellä, Korvenkylässä ja Pyhäjoen kylän reunamilla. Ja erityiskiitos Irinalle: ilman hänen nopeita yhteydenottojaan homma ei olisi hoitunut näin hyvin.”

Loppuhuipennuksena on vielä todettava, että ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Hyvää kertyikin yllättävän paljon kuten:

-paikallistuntemukseni lisääntyi roppakaupalla
– sosiaaliset verkostot ovat erinomainen asia, ylläpidettiin niitä sitten millä  tavalla tahansa
– tapasin uusia ihmisiä, jotka toivottavasti tunnistan jatkossakin
– ystävyyteni lujittui erityisesti Riitan kanssa
– ensi kesänä olen vähän viisaampi kesälampuri, jos enää uskallan sellaiseksi ryhtyä.